Markus ja Juuso arvostavat Relatorilla työn joustavuutta ja avointa työilmapiiriä

Relatorilla työskentelevät ohjelmistokehittäjät Juuso Valkeejärvi ja Markus Muranen yhdistävät joustavasti työt ja opiskelut. Juuso aloitti työt Relatorilla opiskeltuaan ensin kolme vuotta tietotekniikkaa Jyväskylän yliopistossa. ”Kuulin, että Relatorille haetaan työntekijää. Nyt olen työskennellyt kaksi vuotta ohjelmistotestaajana ja -kehittäjänä Relatorin asiakkaalla”, Juuso kertoo. Markusta Relatorissa kiehtoi mahdollisuus päästä tekemään töitä dynaamisessa yrityksessä, jossa organisaation hierarkkisuus on matala. Myös työn ja opiskelun yhteensovittaminen oli Markukselle hyvin tärkeää. ”Relatorin toimiston sijainti Jyväskylän ydinkeskustassa lähellä yliopiston kampusta mahdollistaa tämän loistavasti. Voin itse valita, mihin aikaan päivästä teen töitä ja tarvittaessa voin tehdä töitä myös etänä”, Markus kommentoi.

Relatorilla ohjelmistokehittäjän työtehtävät vaativat ongelmanratkaisukykyä ja vastuullista työotetta. ”Vastuullani on asiakkaan vision siirtäminen paperilta toimivaksi ohjelmistoksi. Tähän prosessiin kuuluu dokumentointia, testausta, ohjelmointia ja asiakastapaamisia”, Markus kertoo. Juuson työ koostuu ohjelmistokehityksestä Javalla ja testiautomaatiosta. Hänen vastuulla on pääasiassa Relatorin asiakkaan softan kehittäminen ja testiautomaatioympäristön ylläpito.

Relatorin ohjelmistokehittäjät ovat tottuneet pilkkomaan isoja ongelmia ja tavoitteita pienempiin osiin. Asiakkaan tavoitteiden tulkkaus ohjelmistokehitykseen sopivaksi vaatii usein myös luovuutta. Kehitysprosessin aikainen kommunikointi on erittäin tärkeää, jotta voidaan kartoittaa, mitkä asiat onnistuvat helpommin ja mitkä vaativat enemmän työtä. Ennen kaikkea ohjelmistokehittäjiltä vaaditaan halua oppia uutta, sillä teknologiat kehittyvät eteenpäin nopeasti. Jatkuva oppiminen ja uuden opettelu antaa uusia näkökulmia tulevien ongelmien ja tavoitteiden lähestymiseen. Ohjelmoinnissa tarvitaan myös kärsivällisyyttä, sillä kaikki ongelmat eivät ratkea helposti ja nopeasti. Toisaalta ohjelmointityö on myös hyvin palkitsevaa. ”Kun on pitempään paininut jonkin ongelman kanssa ja saa sen ratkaistua ja näkee sen toimivan käytännössä, se palkitsee”, Markus kommentoi. ”Palkitsevia ovat myös työtehtävät, joissa saa parantaa jotain olemassaolevaa”, Juuso jatkaa.

Juuso ja Markus arvostavat Relatorin mielenkiintoisia ja vaihtelevia työtehtäviä uusimpien teknologioiden parissa sekä mukavaa työympäristöä ja työkavereita. Relatorilla ei ole kankeita yrityksen sisäisiä viestiketjuja, vaan kaikkien kanssa voi käydä keskustelua tehtävästä riippumatta. ”Relatorilla on hyvä ilmapiiri. Kaikki tulevat toimeen kaikkien kanssa, ja kaikkia näkee lähestulkoon viikoittain”, Markus kertoo. Myös Juuso kehuu relatorilaisten hyvää porukkaa, jota hän näkee harvemmin, työskennellessään päivittäin Relatorin asiakkaalla. Markus ja Juuso arvostavat myös Relatorin panostusta työntekijöidensä hyvinvointiin. Esimerkiksi kahvitauoilla on mahdollisuus terveelliseen vitamiinitankkaukseen kahvipöydästä löytyvien hedelmien avulla.

Tule juttelemaan Markuksen ja Juuson kanssa DuunIT kaikkialla -messuille. Lue lisää messujen uutisesta.